keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Villiviini tai mikä lie

 Ei ole tarkkaa tietoa mikä kasvi on kyseessä, mutta vahva epäilys siitä et olisi villiviini. Kamala kasvi joka ilmeisesti kasvoi alun perin talon olohuoneen ikkunan alla ja siirtyi siitä haravoinnin seurauksena ensimmäisenä syksynä lehtikasaan. Nyt se on villiintynyt ja yrittää levitä siinä ympäristöönsä. Olen repinyt sitä alas, kun on tarrannut riippakoivun oksiin roikkumaan ja yrittää kovasti syreenipuskaan tunkea itseään. Syreenit ei oikein pidä siitä, että köynnös kiemurtelee itsensä niiden oksiin. Oksat on taipuneet ikävästi alas. Mä en tiedä millä ihmeellä saan sen pois?! Onko mitään hyviä neuvoja avuksi?










maanantai 19. kesäkuuta 2023

Tuoksukurjenpolvi

 Sain vuosia sitten ystävältäni tuoksukurjenpolvea ja on sitten ihan pikkuisen levinnyt laitoin muutaman taimen sinne tänne kukkapenkkeihin ja nyt on kukkapenkit täynnä kyseistä kukkaa. En silloin vielä tiennyt kuinka kova kasvi tuo on leviämään, mutta pysyy kyllä kukkapenkeissä ei ole sieltä levinnyt ulkopuolelle. Helppohoitoinen myös ja sopii erittäin tällaisen amatöörin puutarhaan, joka ei ole niin innokas kitkemäänkään. Tällä pihalla on paljon isoja puita etenkin koivuja, jotka ovat tunkeneet juurensa joka ikiseen kukkapenkkiin jonka tänne olen tehnyt. Monet kasvit ovat kuolleet, mutta tuoksukurjenpolvi ei tunnu välittävän edes koivuista vaan kasvaa kauniisti. 










perjantai 16. kesäkuuta 2023

Ruukku kokeiluja

Retiisiä laitoin astioihin kasvamaan ja hyvin sieltä olisi satoa tulossa. Laitoin myös pyöreää porkkanaa parvekelaatikoihin ja ne on ainakin itänyt nähtäväksi jää saadaanko satoa niistä. Avomaankurkkua laitoin ruukkuihin siemenestä. Ei ollut enää kasvulaatikoissa eikä tynnyrin puolikkaissa tilaa, joten oli pakko kokeilla jotain muuta kasvupaikkaa avomaankurkuille. Isoihin ruukkuihin laitoin myös sokerihernettä kasvamaan. Tänä keväänä on ollut niin kylmä, että on vähän jännittänyt laittaa ulos kurpitsoja, kurkkuja, tomaatteja, papuja ja paprikaa. Osa ottikin niistä itseensä ja kurpitsatkin ovat kärsineet kylmyydestä, en tiedä kuinka nyt käy kuoleeko taimet vai tuottaako ne vielä satoa... Se jää kurpitsojenkin osalle nähtäväksi. 





keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Lasten hiekkalaatikosta kasvimaa

 Tyttöjen vanha hiekkalaatikko oli monta vuotta tarpeettomana ja tyhjennettiin sieltä hiekat pois ja täytin sen mullalla. Viime vuonna siinä oli salaattia, tilliä ja pinaattia kasvamassa. Tänä vuonna laitoin sipulit siihen. Olen vaan epäillyt että on hiukan liian varjossa talon takana, kun aurinko paistaa siihen vain muutaman tunnin. En tiedä pitäisikö se siirtää parempaan paikkaa... Se jää nähtäväksi, että miten sipulit siinä tänä vuonna kasvaa. Ovat lähteneet kasvuun kyllä, mutta tuleeko niistä kuinka isoja vai jäävätkö pieneksi. Nyt olen laittanut vähän ravinteitakin eli ei ainakaan siitä pitäisi olla kiinni. Syksyllä se sitten nähdään kuinka käy. 



sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Muovipullot puutarhassa

Kerään talteen vanhat muovipullot ja shampoopullot, joita käytän kastelussa kasvimaalle. En tiedä toimiiko ne ihan halutulla tavalla, mutta ajatuksena olisi saada ne toimimaan altakastelun tapaan. Välillä tuntuu kastellessa että vesi vain valuu reunoille, mutta näiden avulla saan sen menemään hitaasti syvemmälle multaan. En tiedä toimiiko kuten haluan, mutta en usko niistä ainakaan haittaa olevan. Kasvihuoneessa olisi tarkoitus kokeilla puuvillanarua samaan tapaan kuin lomakastelijat toimii. =)






Tomaatit ja kurkut kasvihuoneeseen

 Monena vuonna olen vienyt tomaatit ja kurkut vasta aikaisintaan 10.6 kasvihuoneeseen. Jostain olin lukenut tai kuullut ettei kannata ennen sitä. Asumme uusimaalla ja monet täällä toki laittavat jo aikaisemmin, mutta itse en ole uskaltanut. Tänä vuonna sitten toimin ensimmäistä kertaa toisin ja kuinkas sitten kävikään?! Tomaatit ja kurkut lienee paleltuneet tai näin ainakin päättelen kun ovat niin surullisen näköisiä ja kolme kurkun tainta kuoli. Laitoin tilalle avomaankurkun siemeniä ja toivon että ehtivät vielä kasvaa siemenestä. Mistään ei löydy ohjeita "amatööreille" miten toimia, joten ei auta kuin kokeilla.





Puutarhan tuholaisia

 Puutarhamme ainoa tuholainen ei liene tuo surullisen kuuluisa juurimato vaan täällä on parina vuotena vieraillut peura. Nyt oli käynyt maistelemassa ruohosipulia ja retiisiä. Ollaan tehty pihalle kukkapylväät paksuista puun rungoista ja laitoin retiisit sen päälle ettei ylety niitä syömään, jos sattuu vierailemaan uudelleen pihallamme. En ole tänä vuonna sitä nähnyt, mutta muutama vuosi sitten veteli punajuuria, orvokkeja ja ruusupapuja parempiin suihin ja silloin satuin sen näkemäänkin. =) En tosin tiedä miten suojaan nyt kasvustoni, jos sattuu vielä tänne eksymään?! Eilen illalla bongasin kettuja meidän pihalta niitä oli kaksin kappalein eli pariskunta, joilla on poikasia lähistöllä ainakin neljä kappaletta. Se saattaa kyllä pitää peurat poissa ja toivon, että pitäisi rusakot ja citykanitkin joita täällä on riesaksi asti. 




Villiviini tai mikä lie

 Ei ole tarkkaa tietoa mikä kasvi on kyseessä, mutta vahva epäilys siitä et olisi villiviini. Kamala kasvi joka ilmeisesti kasvoi alun perin...